Virkistystä matkailupalvelujen opiskelijoiden johdolla

Ammattiin opiskelu

Aurinko paistoi toukokuisena perjantaina lähes pilvettömältä taivaalta, kun yli viidenkymmenen hengen joukko Järvenpään kaupungin sosiaalitoimen työntekijöitä levittäytyi Keudan Sibeliuksenväylän tontille, rantamaisemiin. Ohjelmassa oli pelejä ja leikkejä ja Tuusulanjärvi-aiheinen tietovisa. Iltapäiväksi vetäydyttiin sisätiloihin keskittymään tiukemmin työasioihin.

Virkistyspäivän ohjelman olivat laatineet Keudan ammattiopiston matkailupalvelujen opiskelijat yhteistyössä opettajan sekä asiakkaan kanssa.

– Lähdimme hakemaan vaihtoehtoja virkistyspäivän viettoon omasta kotikaupungista ja joku ehdotti meille Keudan matkailualan palveluja. Sekoitimme ryhmät niin, että kaikki tutustuisivat mahdollisimman paljon uusiin ihmisiin, joiden kanssa eivät tee töitä päivittäin. Hauskaa tuntui olevan ja suosittelen vastaavaa päivää muillekin, totesi Järvenpään kaupungin sosiaaliturvapäällikkö Henna Kaukonen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leikkejä idyllisellä Paatelan puistotiellä.

Tulevien matkailupalvelujen tuottajien opettaja Merja Ahonen iloitsee siitä, että opiskelijat saavat työssäoppimisen lisäksi toteuttaa aitoja asiakastilaisuuksia myös opiskeluympäristössään.

– Tämä taisi olla kuudes tilaisuus, jonka olemme toteuttaneet tänä keväänä.

Ensimmäistä vuottaan matkailualaa Keudassa opiskellut Sara Tammentie oli vahvasti mukana päivän suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Erityisesti suunnittelu on minun juttuni. Ehkä minusta jonain päivänä tulee tämän alan opettaja, Sara tuumi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara ja Merja-opettaja.

Heli Vastamäki

, ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>