Vekkulit pieneläimet Saaren kartanossa

Ammattiin opiskelu

Pieneläinviikko on nyt ohi, mutta pääsin sijaistamaan loman jälkeisenä tiistaina pieneläinvuoroon. Varsinkin gerbiilit ovat jänniä tapauksia. Niitä vekkuleita ei ole ihan helppoa saada hiekkakylpyyn, mutta olen kyllä onnistunut. Heitä on kaksi nimiltään Toffee ja Pantteri (nimistä voi päätellä, millaisia ne ovat väritykseltään). 

Jos on esimerkiksi tarve leikata gerbiilin liian pitkiksi kasvaneet kynnet/hampaat, niin sen saa pysymään paikoillaan niskaotteella ja pitämällä sitä selällään. Gerbiilien hännistä ei saa koskaan nostaa eläintä. Sama koskee kylläkin myös deguja ja okahiiriä.

Mielestäni on tärkeää ja mielenkiintoista saada eläimet jaloittelemaan joka päivä. Okahiiriin en kyllä enää koske edes hansikkailla, ellei se ole pakollista. Ne eivät ole kesyjä ja siis purevat. Yleensä yritän houkutella ne niiden häkissä olevaan pieneen pahvilaatikkoon. Siinäpä vasta mukava joululahja! Tykkään kyllä niistä, mutten niiden hampaista. Ongelmana on vain se, että kun toinen menee toiseen suuntaan, niin toinen menee toiseen. Eli jos saa toisen hiekkakylpyyn, niin sitten toisen saaminen ei ole niin helppoa. Kiinni saatu nimittäin haluaisi ehdottomasti pois. Tämän toimenpiteen toistin oman pieneläinopiskeluviikkoni aikana kaksi kertaa – toisen kerran, kun tein niiden häkille suursiivousta eli poistin kaikki kuivikkeet ja niitten tavarat häkistä ja kävin pesemässä ne. Puhtaaseen kotiin oli sitten helppo lisätä uudet purut ja heinät. Ja toisen kerran silloin, kun ne piti punnita. Kaikilla pikkueläimillä on punnitus ja yleinen terveystarkastus tiistaisin. Hiiren voi nostaa hännän tyvestä, muta ei se mitenkään pakollista ole. Harvoin hiiri yrittää kovin tosissaan paeta kättä. Niitä on kyllä mukavin pidellä kädessä. 

Toivottavasti kaikilla oli cool loma!

jerboa degu

Karoliina Soraluoma

, , ,

3 kommenttia - “Vekkulit pieneläimet Saaren kartanossa”

  1. Karo

    Toisen gerbiilin nimi onkin Toffifee! Olen joka kerta lukenut sen väärin.
    Tässä ne ovat, jos siis kuvan laittaminen onnistuu näin. Jos ei, niin laitan kuvan niistä toiseen kirjoitukseen. C:\Users\Koti\Pictures\Pieneläimet\P1040481.JPG

    Vastaa
  2. Heli Vastamäki

    Hei Karo! Kouluttaja käytti eilen henkilökunnan blogikoulutuksessa sinun tekstiäsi hyvänä esimerkkinä selkeästä ja koukuttavasta blogitekstistä! Jatka ihmeessä kirjoittamista Keuda-blogiin, postauksiasi on hauska lukea!

    Vastaa

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>