Takana toinen maajoukkueleiri

Aikuisopiskelu

Omien lajikohtaisten harjoitusten lisäksi mukavaa vaihtelua treenikalenteriin antaa kokoontuminen koko EuroSkills-joukkueen voimin.

TeamFinland 2014 tapasi toisensa jo toisen kerran: nyt Helsingissä. Ensimmäinen kerta Tuusulassa kului lähinnä uuden ihmettelyyn. Koko Skills-organisaatio tuntui vieraalta käsitteeltä ja Ranska kaukaiselta. Kilpailusopimusten allekirjoittaminen, terveyskyselyt ja muut paperit tekivät kaiken konkreettisemmaksi, kun asiasta on mustaa valkoisella. Mielessä kirkastuu vihdoin päämäärä: ihan käden ulottuvilla oleva EM -kilpailu. Harjoitteluaikaa jäljellä vain 20 viikkoa.

Ilmassa oli odotuksen ja jännityksen tuntua kun saavuimme kilpailuparini Anskun kanssa Radisson Blu Royal:iin. Oli mukava tavata taas joukkuetoverit, näillä nuorilla on asenne kohdillaan. Onhan meidät valittu edustamaan paitsi omaa kouluamme ja lajiamme, myös Suomen nuorten huippuosaamista.

Leirillä rakennettiin joukkuehenkeä ja hiottiin henkistä kanttia. Kilpailun säännöt tuli tutuksi sekä saimme briiffauksen Ranskan kulttuurista ja Lille -kaupungista, jossa kisat järjestetään. Edustusasut lähtivät osa vielä lyhennettäviksi, mutta itsellä jakkupuku roikkuu jo henkarissa kotona.

IMG_4176

Jokaiselta joukkueesta löytyy oma Skilly

Tutustuimme myös lisää toisiimme. Joukkue on vasta nyt saanut lopullisen muotonsa. 34 nuorta ammattiosaajaa eri puolilta Suomea. Tärkeässä asemassa ovat myös expertit, valmentajat ja joukkueen kapteeni. Kapteenimme Pekka Matikainen on yhtä positiivinen kuin Skilly- maskotti (kuvassa). Hän on juuri oikea henkilö tsemppaamaan meidät voittoon. Tsemppaa sinäkin! Peukuta Facebookissa floristiikkalaji ja koko tiimi voittoon:

https://www.facebook.com/pages/Taru-Kaukonen-ja-Anna-Maria-Mattila-Floristiikka/298567223634301?fref=ts

http://www.picbadges.com/badge/3604694/

 

 

 

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>