hiusala

Oppimisen monimuotoisuutta mahdollistamassa

Ammattiin opiskelu, Opetus

Yksi uuden ammatillisen koulutuksen kantavista ideoista on, että oppiminen irrotetaan ajasta ja paikasta. Perinteistä luokka- ja työsaliopetusta tarvitaan edelleen, mutta rinnalle tulee koko ajan enemmän muita tapoja hankkia osaamista.   Opiskelija osoittaa osaamisensa näytöillä. Sillä, miten osaaminen on hankittu, ei enää ole merkitystä. Jokainen opiskelija opiskelee oman yksilöllisen opintopolkunsa mukaisesti. Työpaikoilla ovat entistä enemmän paitsi opiskelijat, myös opettajat.  Uusi tapa toimia edellyttää uudenlaista… Jatka lukemista

Keudassa opiskellaan yhä enemmän myös kesällä

Ammattiin opiskelu

Uusi ammatillinen koulutus haastaa koulutuksen järjestäjät laajentamaan toimintamalleja. Tavoitteena on tehdä opintopoluista joustavammat, kehittää erilaisia oppimispolkuja, poistaa päällekkäisyyksiä ja myös tukea nopeampaa valmistumista. Myös rahoituksen perusteet ovat muuttuneet: kesäaikaankin pitää saada kerättyä entistä enemmän HOKSin eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaisia opintoja. Niitä voi kerätä esimerkiksi alan kesätyöpaikassa, mutta myös oppilaitoksissa järjestettävät kesäopinnot lisääntyvät nyt vauhdilla. Keudan hius- ja… Jatka lukemista

Hiusalan opiskelijat Espanjassa työssäoppimassa

Ammattiin opiskelu, Oppisopimus

Parturi-kampaajaksi Keudan ammattiopistossa Tuusulan Kirkkotiellä opiskeleva Elina Ketola ja oppisopimusopiskelijaksi viimeisenä opintovuotenaan siirtynyt  Karoliina Kulmala matkustivat maaliskuun lopussa kolmeksi viik0ksi Espanjan Fuengirolaan työssäoppimaan. He pitivät työssäoppimisjaksostaan omaa blogia osoitteessa http://elsolylospelos.blogspot.com.es/ Tässä muutamia poimintoja opiskelijoiden kokemuksista Espanjassa: Karoliina Nyt olis sitten viimeinen päivä ohi Solhairissa. Täytyy ensimmäisenä sanoa, että tykkäsin paljon olla täällä, ja lähdin töistä… Jatka lukemista