amisreformi

Keudassa opiskellaan yhä enemmän myös kesällä

Ammattiin opiskelu

Uusi ammatillinen koulutus haastaa koulutuksen järjestäjät laajentamaan toimintamalleja. Tavoitteena on tehdä opintopoluista joustavammat, kehittää erilaisia oppimispolkuja, poistaa päällekkäisyyksiä ja myös tukea nopeampaa valmistumista. Myös rahoituksen perusteet ovat muuttuneet: kesäaikaankin pitää saada kerättyä entistä enemmän HOKSin eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaisia opintoja. Niitä voi kerätä esimerkiksi alan kesätyöpaikassa, mutta myös oppilaitoksissa järjestettävät kesäopinnot lisääntyvät nyt vauhdilla. Keudan hius- ja… Jatka lukemista

Oonalla on Keudassa ihan oma polku

Ammattiin opiskelu

Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen on alkamassa. Yhteishaussa hakevat lähinnä peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset. Myös ylioppilaille on jonkin verran tarjontaa. Kaikki muut otetaan opiskelemaan jatkuvan haun kautta. Opiskelun voi nykyisin aloittaa mihin tahansa aikaan vuodesta. Opiskelu Keudassa on muutenkin entistä yksilöllisempää. Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään HOKS eli henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, joka päivittyy opiskeluaikana. Opiskelija rakentaa Keudan henkilökunnan tukemana oman… Jatka lukemista