Raudanluja tulevaisuus! Monta syytä lähteä opiskelemaan kone- ja metallialalle

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu

Kone- ja metallialan työllisyys on hyvä vallitsevista suhdanteista huolimatta. Uusia työntekijöitä tarvitaan alalle jatkuvasti. Ongelmana on alan koulutuksen jo useita vuosia laskenut vetovoima: riittävästi alalle soveltuvia opiskelijoita ei hakeudu kone- ja metallialan koulutuksiin. Sama haaste on sekä nuorison että aikuisten koulutuksen puolella.

Keuda haluaa lähteä nostamaan alan vetovoimaa yhteistyössä työelämän kumppanien ja peruskoulujen kanssa. Lähtölaukauksena järjestimme eilen 3.2.2016 Raudanluja tulevaisuus -kumppanuusiltapäivän Järvenpäässä. Tilaisuudessa kuulimme puheenvuorot kolmelta alan yritykseltä sekä Metalliliitolta ja TE-toimistolta. Myös Keudan koulutusmahdollisuudet alalla esiteltiin.

Tässä muutamia tärkeitä huomioita puheenvuoroista poimittuna:

  • Tulevaisuuden työntekijöiden täytyy kone- ja metallialallakin olla moniosaajia. Intoa kouluttautua ja kehittyä eteenpäin tarvitaan.
  • Läheskään  kaikki kone- ja metallialan (tai muidenkaan alojen) avoimet työpaikat eivät ole julkisesti auki, vaan on paljon piilotyöpaikkoja, joiden löytäminen vaatii hakijalta aktiivisuutta. Vuokratyö on usein hyvä väylä vakituisempaan työsuhteeseen.
  • Kone- ja metallialan ammatillinen perustutkinto yhdistettynä sopiviin lukio-opintoihin on ylivoimaisen hyvä pohja esim. alan insinööriopintoihin.
  • Kone- ja metallialan työ on suhteellisen hyvin palkattua.
  • Perinteinen kuva rasvanäppialasta ei ole nykyaikaa, vaan suuri osa kone- ja metallialan työstä on täysin siistiä sisätyötä, jossa tietotekniikalla ja ohjelmoinnilla on yhä suurempi rooli.

Kiinnostuitko? Yhteishaku nuorten koulutukseen alkaa 23.2. Tästä löydät lisätietoja osaamisaloista: koneistaja, kunnossapitoasentaja, levyseppähitsaaja. Alan tutkintoon johtavasta aikuiskoulutuksesta Keudassa löydät tietoja täältä. Lyhytkoulutukset on esitelty täällä.

Tuomas Hiironniemi lupasi tulla heti rekrytoimaan Keudasta parhaat kunnossapitoasentajat, kun ensimmäiset saadaan uunista ulos. Osaamisala alkaa uutena Keudan ammattiopistossa elokuussa.

ITABin Tuomas Hiironniemi lupasi tulla heti rekrytoimaan Keudasta parhaat kunnossapitoasentajat, kun ensimmäiset saadaan uunista ulos. Osaamisala alkaa uutena Keudan ammattiopistossa elokuussa.

 

kavo_kerr_netti

Tuusulassa hammaskuvantamislaitteita kehittävä ja tuottava Kavo Kerr ottaa koko ajan mm. kone- ja metallialan työssäoppijoita taloon. Parhaat saavat valmistuttuaan työpaikan. Yrityksen ilosanomaa kertoi Olli Rantala.

 

kemppi_netti

Mikko Suominen Kempistä kertoi modernista hitsausalan firmasta, jonka hommissa voi päästä rakentamaan laivoja tai vaikka formuloita.

 

 

 

Heli Vastamäki

, , , ,

Yksi kommentti - “Raudanluja tulevaisuus! Monta syytä lähteä opiskelemaan kone- ja metallialalle”

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>