Sinne eivät meidän silmämme kanna, mutta ne hohtavat yötaivaalla maalaten tummat seinämme,
Ne eivät meille lämpöä anna, niin kuin kultainen aurinkomme,
Mutta toivoa ne tuovat uniemme lasisiin palatseihin, joita sortavat mustat ajatuksemme meidän,
Ehkä en voi koskea niitä, ehkä en voi tuntea niitä, mutta silmäni näkevät ne tuhansissa tuoden toivon,
Ja kun minä ne näen,
Ne hengittävät liekkeihini tuulta jotta minä tiedän,
Että olen tänäänkin elossa
Ivan Winter
Kirjoittaja opiskelee Keudan ammattiopistossa Mäntsälän Lukkarinpolulla varaosamyynnin koulutusohjelmassa