Mentorit kokoontuivat vertaistapaamiseen 12.11.2015

Oppisopimus

Majatalo Onnelassa järjestetyssä mentoreiden vertaistapaamisessa saatiin iltapäivän valmennusosuudessa kokeneiden mentorien – Juha Heltimoisen / 4T-Consulting ja Pirre Rosti-Laajasen / KHS-Partner Oy, TH-valmennus – toimesta valmennusta ja vahvistusta omaan, vaativaan mentorin rooliin. Kuultiin, että kemioiden toimivuus ja välittäminen ovat mentoroinnin keskeisiä asioita. Yhteisissä keskusteluissa osallistujat kertoivat omista kokemuksista ja tuntemuksista mentoroinnissa. Koettiin, että tällaisia mahdollisuuksia keskusteluille kaivataan ja todettiinkin tilaisuus erittäin onnistuneeksi ja mielenkiintoiseksi.

WP_20151112_008

Keudan oppisopimuskeskuksen valmennustarjooma työpaikkakouluttajille ja yrittäjien mentoreille

Juha Heltimoinen kertoi mentorina toiminnastaan ja onnistumisistaan. Omassa roolissa kannattaa huomioida mentoroinnin erot; coach, yritysneuvoja, mentori, työnohjaaja vaiko konsultti? Kannattaa pohtia, eteneekö prosessissa systemaattisesti vai ottaako ”vastaan sen, mitä eteen tulee”. Ajankäyttö ja priorisointi auttavat eteenpäin. Keskinäinen ”synkkaaminen” on erityisen tärkeää; toimialallakaan ei ole merkitystä, kunhan kemia toimii. Huomioi myös läsnäolo ja kuuntelu.

WP_20151112_012

Puheenvuorossa Juha Heltimoinen

Pirre Rosti-Laajanen toi esille mentoroinnin vaikuttamisen keinoja: Lähtökohtana ovat tahto, taito ja tieto sekä perustana ihmisen ainutlaatuiset aivot, mm. tunneaivo. Keskustelussa ja toiminnassa mentorin onkin tärkeä tunnistaa oma reaktionsa ja reagoida siten, mikä parhaiten aktoria hyödyttää. Oman ja mentorin ajattelu- ja vuorovaikutustyylien tunnistaminen edesauttaa vuorovaikutusta. Keskeistä kaikessa on kuitenkin välittäminen!

Created with Nokia Smart Cam

Jorma Käyhkö, Pirre Rosti-Laajanen ja Juha Heltimoinen

Iltaohjelmassa Volker Paulus johdatteli osallistujat viinien maailmaan. Pääsimme maistamaan muutamia Volkerin valitsemia viinejä ja arvioimaan niiden makuja ja tuoksuja. Onnelan kokki oli loihtinut meille myös herkkupaloja. Ilta meni kuin siivillä hyvässä ja mielenkiintoisessa seurassa.

WP_20151112_023

Iltaohjelmassa herkuteltiin ja tutustuttiin viineihin

Mikä on mentori?

Oppisopimuskoulutuksessa yrittäjän ohjaajana ja tukena toimii mentori. Mentorina voi toimia toinen kokenut yrittäjä. Mentori on yrittäjän sparraaja, keskustelukumppani ja tukihenkilö kaikissa oppisopimuskoulutukseen liittyvissä kysymyksissä.

Lisätietoja antavat koulutustarkastaja Jorma Käyhkö ja projektipäällikkö Anne Öhman, Keudan oppisopimuskeskus.

 

Teksti ja kuvat Anne Öhman

Anne Öhman

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>