Maukasta luomua Keudan pelloilta

Aikuisopiskelu

Päättymässä oleva kesä on ensimmäinen, jolloin Keudan Saaren kartano Mäntsälässä on saanut myydä myös avomaanvihanneksiaan virallisesti luomuna. Keudan aikuisopisto on jo vuodesta 2008 lähtien keskittynyt puutarhatuotannon opetuksessaan luomuun.

Ensimmäisenä luomuopetus aloitettiin kasvihuonesalaattien ja yrttien viljelyllä, mutta hyvät kokemukset rohkaisivat laajentamaan tuotantoa myös avomaan vihanneksiin. Tänä kesänä siirtymävaihe päättyi ja saamme myydä tuotteita luomumerkinnällä. Tämän kunniaksi Saaren kartanossa järjestettiin elokuussa luomutuotannon avoimet ovet.

Helteisen iltapäivän aikana esiteltiin mm. biohajoavien muovien käyttöä ja rikkakasvien liekitystä sekä muita luonnonmukaisen kasvinsuojelun menetelmiä. Viljelykasveista esillä olivat kepa- ja punasipuli, kerä-, kyssä-, parsa-, ruusu- ja lehtikaali, sokerimaissi, härkä- ja pensaspavut, punajuuri, purjo, pillisipuli, mukulaselleri sekää parsa. Lisäksi nähtiin, kuinka tunnelikasvihuoneessa kukoistavat erilaiset kurpitsat ja avomaan kurkut. Opiskelijoiden ja kouluttajien lisäksi paikalla oli alan yrityksiä esittelemässä luomutuotantoon soveltuvia koneita ja ratkaisuja.

Avoimien ovien pääjärjestäjä oli kouluttaja Mikko Rahtola, joka yllä olevassa kuvassa esittelee talvikurpitsaa. Luomupellolla eri kasveja ja niiden viljelyä esittelivät ansiokkaasti luomupainotteisen puutarhatuotannon opiskelijat. Keudaan on parhaillaan meneillään haku viljelypuutarhurin luomupainotteiseen ammattitutkintoon  (haku päättyy ensi maanantaina 31.8.2015). Puutarhatalouden luomupainotteisen perustutkinnon uusi opiskelijaryhmä aloittaa tammikuussa.

Tässä kuvia luomutuotannon avoimien ovien päivästä:

 

Kasvatustunneli antaa suojaa ja lämpöä muun muassa erilaisille kurpitsoille.

Kasvatustunneli antaa suojaa ja lämpöä muun muassa erilaisille kurpitsoille.

Avoimiin oviin sattui niin kuuma päivä, että porukka hakeutui välillä varjoon.

Avoimiin oviin sattui niin kuuma päivä, että porukka hakeutui välillä varjoon.

Opiskelijat esittelivät viljelyä luomupellolla.

Opiskelijat esittelivät viljelyä luomupellolla.

mikkojaliekityslaite

Mikko Rahtola ja luonnonmukainen kasvinsuojelumenetelmä: liekitys.

Saaren kartanon luomua mökkikassiin.

Saaren kartanon luomua mökkikassiin.

Heli Vastamäki

, , ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>