Laupiaat malarialaiset

Oppisopimus, Vieraskynä

Pikku-Jussin isä on ostanut pojalleen polkupyörän, jossa ei ole apurattaita. Onnellinen Pikku-Jussi hyppää uutuuttaan kiiltävän ratsunsa selkään ja on tälläämässä ahteriaan satulan päälle, kun pyörä yllättäen kaatuu.

Itkuinen Pikku-Jussi lojuu polvi verta vuotavana asfaltilla – kämmenetkin ovat hiertyneet ja kylkeä kivistää. Isä ei pääse auttamaan poikaansa toisella paikkakunnalla olevien työtehtävien vuoksi ja äidistäkään ei ole auttajaksi työkiireidensä vuoksi.

Ilmeisesti Pikku-Jussin kohtalontähdet ovat olleet pojan syntymän hetkellä erikoisessa asennossa, sillä hän on onnistunut kaatumaan pyörällään kotikaupunkinsa yhteiskoulun eteen. Hetkeä pojan kaatumisen jälkeen yhteiskoulussa päättyy valtakunnallisen EU- Hankeasiantuntija ry:n järjestämä Osaava nuorisotyö- seminaari ja tilaisuudesta poistuva kolmihenkinen ryhmä kasvatusalan ammattilaisia huomaa polkupyöränsä alla itkevän lapsen.

Ryhmän tomerin, pitkän linjan kasvatusalan ammattilainen (kasvatustieteen perusopinnot) Elsa, on oitis tilanteen tasalla. Hän osoittaa Pikku-Jussia sormellaan tokaisten samalla kollegoilleen Ripalle ja Padelle.

– Katsokaa, taas on vastuuton polkupyöräkauppias myynyt lapselle sopimattoman polkupyörän!

Nuorisotyöntekijänä (nuoriso- ja vapaa-ohjauksen opistotutkinto v. 1999) elantonsa ansaitseva Ripa osoittaa etsivän työn taitojaan kertomalla tietävänsä kotimaista polkupyörämerkkiä valmistavan tehtaan sijainnin (Vietnam) saaden osakseen kahden kumppaninsa hyväksyvät hymyt.

Nuorisopolitiikassa aktiivisesti toimiva ja Osaava nuorisotyö- seminaarin välipalavastaavana toiminut Pade (yo. 2010) väläyttää asiantuntijuuttaan.

– Ulkomaille siirretty kotimaisten polkupyörien valmistaminen on sietämätöntä riistoa! Kuka takaa halpatyömaissa valmistettujen tuotteiden turvallisuuden? Järjestelmän rakenteet on saatava nuorten pyöräilyaktiviteetteja tukeviksi ilman, että pyörät aiheuttavat käyttäjilleen vammoja.

Elsa kertoo pohtineensa ongelmanuorten kohtaloa vuosia ja kiteyttää ideansa tovereilleen.

– Nuorisotyön verkostotyötä on tehostettava ja otettava nuoretkin mukaan muutokseen, sillä heissä asuu viisaus ja parhaimmat tulevaisuusvisiot tulevat heidän suistaan. Nuorten ääni on saatava kuuluviin ja näkyviin.

– Juurikin niin! Tuoreen nuorisobarometrin mukaan nuorten ääni häviää systeemin syövereihin. He joutuvat kulkemaan luukulta luukulle sen sijaan että saisivat tarvitsemansa palvelut samalta luukulta. Heidät alistetaan varhaisella iällä byrokraattisen yhteiskunnan väkivallan armoille.

Elsa ja Ripa nyökyttelevät Paden paasatessa lempiaiheestaan. Ripa haluaa myös osoittaa asiantuntijuuttaan.

– Mehän voitais kutsua yhteistyökumppanit koolle ja pohtia keinoja polkupyörillä kaatuvien lasten ja nuorten auttamiseksi. Tätä ongelmaa ei ratkaista ihan tuosta vaan – tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, niin että päästään kiinni villakoiran ytimestä. Luulisi päättäjiäkin kiinnostavan asiantuntijatiimin näkemys siitä, mikä on syynä siihen, että niin monet nuoret kaatuvat polkupyörillä. Ellemme me puolusta nuorten oikeuksia polkupyöräilyyn niin kuka sitten? Virkamiehet ja byrokraatit on saatava ymmärtämään kuinka suuri kaatuvien polkupyöränuorten syrjäytymisriski on ja millaiset kustannukset se tulee aiheuttamaan yhteiskunnalle. Voitais itse asiassa järjestää seminaari aiheesta pyöräilytaidottomien nuorten syrjäytymisen ehkäisy.

Kolmikon katseet kohtaavat, heidän silmänsä loistavat.

– Loistava ajatus, Ripa. Pade heittää Ripan kanssa ylävitoset jatkaen puhettaan. – On tärkeää saada mahdollisimman monet johtavat virkamiehet ja päättävät poliitikot saman pöydän ääreen kuulemaan kentän ja ääntä ja samalla hädänalaisten nuorten viestiä. Tuntuu niin pahalta kohdata polkupyörällä kaatunut nuori ja tiedostaa oma avuttomuutensa ammattilaisena, kun toiminnan määrärahoja on jälleen leikattu.

– Niinpä, on liki mahdotonta tehdä laadukasta työtä puutteellisilla resursseilla, Elsa huokaa. – Vielä kolmekymmentä vuotta sitten rahaa polkupyöräilevien nuorten ohjaamiseen oli niin että ranteet notkuivat. Mekin tehtiin upeita pyöräretkiä Ahvenanmaalle ja Porvooseen. Nyt saa tapella jokaisesta rovosta ja pyöräretkistä voidaan enää haaveilla. Ja näkeehän sen rahan pihtaamisen ongelmanuorten määrän lisääntymisenä. Yhä enemmän on nuoria, joilla ei kertakaikkiaan ole tietoa, mitä polkupyörällä tehdään.

– Mehän voitais pyytää tuo kaatunut pikkumies kertomaan traagisesta elämästään seminaariin, Pade ehdottaa. – Saatais niin sanotusti kohderyhmän edustajan näkemys aiheesta. Hei, poika, mikä sun nimi on?

– Pikku-Jussi, kuuluu kohderyhmän edustajan vastaus.

– Haluaisitsä, Pikku Jussi, tulla kertomaan isolle joukolle aikuisia sun pahasta olosta? Pade kysyy pojalta pehmeällä, ”näin-puhut-nuorelle-oikein”- kohtaamiskoulutuksessa harjoitetulla äänenpainolla.

– Emmätiiä ehinkö, vastaa Pikku-Jussi reippaasti. – Soitin mutsille ja se sano, et se soittaa meijän naapurille. Se tulee kohta hakeen mut lekuriin. Sit mutsi hakee mut sieltä himaan. Se sano kans, etten mä saa ajaa tolla fillarilla ennenku faija on opettanut mut ajamaan sillä.

– Olipas siinä näsäviisas pikkuhuligaani, toteaa Elsa ammattilaiskolmikon poistuessa paikalta.

Kirjoittaja on Keudan oppisopimusopinto-ohjaaja eli opso-opo.

Anssi Kakko

, , , , , ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>