Kun opettaja poistuu mukavuusalueeltaan ja lähtee näkemään ja oppimaan uutta!

Ammattiin opiskelu, Opetus

Suomen tunnetuin ja suosituin liikkuvuusohjelma on Euroopan komission rahoittama Erasmus, joka on toiminut vuodesta 1987 alkaen. Tämä on ollut alusta asti komission kärkihanke kansainvälisen liikkuvuuden ohjelmissa. Suomi on ollut osa Erasmus-aluetta vuodesta 1992 lähtien. Nykyään mukana on yli 30 maata. Erasmus on sekä rahoitukseltaan että vaihtoon lähtevien henkilöiden lukumäärältään maailman suurin liikkuvuusohjelma.

Olen hakenut opettajan työssäoppimiseen oikeastaan Keudaan tulostani lähtien, eli viisi vuotta. Toimin Sibeliuksenväylällä hotelli- ja matkailupalvelujen opettajana. Aiempina vuosina tuntimääräni ovat olleet sellaisia, että lähtöön ei ole ollut edellytyksiä. Syksyllä 2015 tilanne näytti kuitenkin siltä, että lähtö voisi olla todellinen kaikilla osa-alueilla. Marraskuussa 2015 kävin apulaisrehtorin juttusilla ja samalla istunnolla laitoimme viestiä kv-toimistomme Katriina Lammille, että olen kiinnostunut lähtemään ja apulaisrehtori tuki lähtöäni. Samalla myös määrittelimme, minkämoisiin tehtäviin hakeutuisin ja mille alueelle. Keskustelun pohjalta sovimme, että minun olisi hyvä päästä seuraamaan matkanjärjestäjän oppaiden arkea johonkin suosittuun kohteeseen. Ajankohdaksi määräytyi aikaikkuna ennen pääsiäistä.

Prosessi eteni niin, että kirjoitin englanninkielisen hakukirjeen eli motivation letterin, jossa kuvasin kuka ja minkälainen olen, mitä ja minkälaisiin tehtäviin haluaisin sijoittua opettajan työssäoppimisessa. Koulun linkkien kautta olisin saanut paikan hotellipäällikön varjona Espanjan Fuerteventurassa. Tehtävä ei kuitenkaan ollut sellainen, joka olisi antanut minulle juurikaan mitään uutta. Sovimme Katriinan kanssa, että voisin yrittää käyttää omia suhteitani paikan löytämiselle. Työ tuottikin parissa viikossa tulosta ja juuri ennen hiihtolomaa sain tiedon, että suuri matkanjärjestäjä ottaisi minut tutustumaan Gran Canarialle. Aloitin matkajärjestelyt heti kun sain lopullisen hyväksynnän kv-toimistosta ja omalta apulaisrehtorilta. Hiihtoloman jälkeisenä maanantaina olin Katriinan toimistossa sopimassa yksityiskohdista ja samalla tehtiin sopimus rahoituksesta. Illalla olinkin jo varannut lentoliput!
Perheellisenä on aina hieman haasteita järjestää arjesta irtautuminen tällaisiin projekteihin. Koen kuitenkin, että jo tieto siitä, että pääsen näkemään ja kokemaan uutta, antaa itselleni uutta tarmoa ja lujuutta omaan työhöni. Tiesin myös, että erilaisessa työkulttuurissa eläminen ja oleskelu antaisi kokemuksia, joita en Suomessa olisi ikinä saanut. Erilaiset kokemukset kasvattavat ja rikastavat, tukevat opettajuuttani ja tuovat eri näkökulmia asioihin. Pystyn tarkastelemaan asioita kokemuksen jälkeen laajemmin ja saan rohkeutta toteuttaa uusia haaveita. Lisäksi pääsen vahvistamaan sosiaalisia arvojani, opin uusia asioita ja uskallan käyttää vierasta kieltä.
Sain vastaanottavalta matkanjärjestäjältä hyväksynnän ajankohdalle, eli lähtö olisi 16.3. ja jakso loppuisi 23.3. Sovimme, että tarkempaan aikatauluun palaamme, kun olen kohteessa. Sain myös kehotuksen hankkia vuokra-auton käyttööni. Vastaanottavan pään avustuksella sain varattua itselleni majapaikan.
Ennen lähtöä oli tarkoitukseni olla matkanjärjestäjällä viisi päivää ja kaksi päivää etsiä mahdollisia työssäoppimispaikkoja. No, suunnitelmiahan on aina hyvä tehdä. Käytäntö voi tosin olla jotain ihan muuta….

Olin sopinut vastaanottovan tahon kanssa (matkanjärjestäjän palvelupäällikkö kohteessa), että torstaiaamuna 17.3. tulen heidän toimistolleen klo 9 ja aloitamme siitä työstämään jaksoani. Saavuin paikalle sovittuna aikana. Minua oli vastassa paljon hymyileviä ihmisiä ja kaikki tuntuivat olevat tietoisia saapumisestani. Pidin palaverin palvelupäällikön kanssa. Aivan alussa minua pyydettiin allekirjoittamaan vaitiolosopimus. Lupasin olla kertomatta kolmansille osapuolille mitään liikesalaisuuksia tai asiakkaisiin liitettäviä tietoja. Tämän paperin allekirjoittaminen avasi minulle ovet sellaisiin toimintoihin, joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Tai olisi voinut edes uneksia näkeväni!
Sovimme, että teemme aikatauluani pari päivää kerrallaan. Sain itse vaikuttaa suuresti siihen mitä tulen näkemään. Alussa oli vaikea kertoa, mitä haluan nähdä, kun ei ollut tietoa ja näkemystä siitä, mitä kaikkea onkaan olemassa!

Aloitin heti tutustumalla Playa del Inglesin palvelutoimistoon, jonne matkailijat voivat tulla ratkomaan ongelmia, käyttämään internettia, hakemaan karttoja tai vain juttelemaan oppaiden kanssa. Paikalla joka päivä kolme tuntia vähintään yksi suomalaisopas ja yksi skandiopas samalta matkanjärjestäjältä. Skandioppaat palvelivat ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia matkustajia. Siestan aikana kävin lounaalla suomalaisten oppaiden kanssa (ensimmäistä kertaa eläessäni kävin syömässä ulkomailla suomalaisessa ravintolassa, ja vielä hernesoppaa!). Alussa tunnelma oli hieman varautunut. Yksi oppaista on meiltä kolmisen vuotta sitten valmistunut, ja koska hänen kanssaan juttu luisti, niin muutkin lämpenivät nopeasti. Omasta mielestäni rento fiilis jatkui koko viikon. Missään vaiheessa ei tuntunut, että olisin ollut kenellekään rasite tai kivireki. Loputtomiin kysymyksiini jaksettiin aina vastata.

Viikon aikana koin myös toisen palvelutoimiston eli Puerto Ricon palvelutoimiston, kävin hotellikäynneillä (tiesittekö, että tänäkin päivänä on vielä paljon ihmisiä, jotka eivät osaa sanaakaan englantia, mutta rohkeasti reissaavat tuhansien kilometrien päähän!), tutustuin contact centeriin (tiesittekö, että jos soitatte tai tekstaatte kohteessa oppaalle, teille vastaa ihan tähän hommaan koulutettu opas, joka tekee vain puheluihin ja tekstareihin vastaamista ja pystyy hoitamaan vielä muitakin kohteita kuin vain sen missä asuu!), autoin ja seurasin ongelmien ratkaisuja (tiesittekö että, jos joudutte kohteessa sairaalaan ja paluulento jää käyttämättä, käy opas lähes päivittäin teitä tervehtimässä ja auttaa vaikka partakoneen hankinnassa tai tuo suomalaisia lehtiä ja kirjoja, kunnes kotimatkalle voi lähteä!), olin retkiosastolla tutustumassa miten retkiä kasataan, miten valitaan ja miten ne myy (tiesittekö, että kohteessa oleville retkille pitää saada mukaan myös paikallisopas, jos retki käsittelee kulttuuria, historiaa tai käsitöitä!), pääsin kokemaan matkailijoiden lähdön ja saapumisen lentokentällä (tiedättekö, että jos tarpeeksi oppaalle soittaa kentällä suutaan voi lentomatka jäädä sillä kertaa haaveeksi!) ja mikä ehkäpä antoi eniten, eli siihen arjen järjestelyyn tutustuminen ja keskustelut oppaiden kanssa.

Ja niinhän siinä kävi, että alkuperäinen suunnitelmani ei pitänyt. Eli kaksi viimeistä päivää meni myös matkanjärjestäjän luona. Yritin kyllä tavoitella potentiaalisia top-paikkoja, mutta ajankohtani vierailulle oli tältä osin huono. Oli high season, paljon matkailijoita, joten ei tähän ollut yrittäjillä aikaa. Lisäksi olen tyytyväinen, että en etukäteen nähnyt asian eteen enempää vaivaa. Alueella on paljon yrittäjiä ja joukkoon mahtuu kaiken näköisiä yrittäjiä. Nettisivut saattavat näyttää hyviltä ja lupaavilta, mutta sitten kuulen tarinoita siitä, että heillä ei olisi vakuutuksia, asiakkailta huijattu rahoja… Sainkin matkanjärjestäjältä muutaman hyvän vinkin, joita voisi jatkokehitellä. Näitä en olisi ilman heitä löytänyt tai edes tajunnut tutkailla.
Esimerkiksi Rocky Adventure (www.rockyadventure.com) tarjoaa englanniksi ja skandikielillä eri pituisia vaelluksia Grand Canarian vaihtelevassa luonnossa. Tai Afrikat-katamaraani, jonka yhteistyökumppaneina on lukuisia eri matkanjärjestäjiä (www.afrikat.com). Sain myös vinkin vesipuistosta naapurisaari Teneriffalta, joka olisi loistopaikka ja voisi sopia työssäoppimispaikaksi. Siam Parkin kävinkin testaamassa (www.siampark.net) ja vaikutti oikein hyvältä ja sopivalta paikalta.

Hakuprosessin aikana innostavasta ideasta muovautui haave. Välillä olin rehellisesti sanottuna valmis luovuttamaan ja hylkäämään tämän haaveen. Se, että lähdin oikeasti toteuttamaan tuota haavetta, on asia josta olen nyt ylpeä. Sitä tyrmää helposti hyvät ideat ajatusmallilla ”ei tuollainen voi kuitenkaan onnistua” tai ”tuo on aivan liian hyvää ollakseen totta”. Se, että pääsin elämään yhtä haavettani, antoi rutkasti itseluottamusta. Lisäksi se vahvisti ajatusmallia, että elämässä pääsee pitkälle kun vaan uskaltaa haaveilla ja ennen kaikkea uskaltaa lähteä toteuttamaan haaveitaan. Pyrin pitämään avoimen mielen erilaisille ideoille. Ja uudet haaveet on mielessäni :)

Ohjelmani Gran Canarialla:

16th of March 2016

8.00 Departure from Talma (home)
10.40 Plane departure from Helsinki Vantaa Airport
15.20 At Las Palmas
Picking up rental car
Driving to Maspalomas
Accommodation

17th of March

9.00 Meeting with the service manager at Casa Rosa (HQ)
10.00 Service office with service guide
13.00 Getting know co-workers, office, organization, places
18.00 Dinner

18th of March

8.00 Get ready at Casa Rosa for welcoming information event
8.30 Leaving to Puerto Rico for welcoming event
9.00 Welcoming event at Ulvova Mylläri
12.00 Lunch with guides
13.00 Getting ready for service hours (four hotels in Puerto Rico/Playa de Cura/Playa de Amadores)
14-18 Hotelservices

19th of March

8.30 Meeting at Casa Rosa, get ready for arrival and departure at the Airport
9.00 Leaving to the Airport (suddenly there was no place for me at the bus, so I took my own car)
9.40 At the airport
14.00 Back to Casa Rosa

20th of March

16-22.00 Getting know what happens in Contact Center (phone calls, SMS, cases, claims etc)

21st of March

9-12 At Puerto Rico Service Desk
13-16 at Casa Rosa, accounting

22nd Of March

10-16 Excursion department (making of trips, accounting, bookings, claims etc)

23rd of March

10-14.30 Getting know surrounding areas, concept hotels and their services, guided by the host
15.00 To the Airport
17.00 Departure

Menopelini viikon ajan sekä maallinen omaisuuteni. Menopelini viikon ajan sekä maallinen omaisuuteni.

Puerto Rico ja välillä mahdoton parkkipaikan metsästys.  Puerto Rico ja välillä mahdoton parkkipaikan metsästys.

Seikkailua välillä aika impulsiivisten espanjaiskuskien välissä. Tokana päivänä onnistuin jo liikkumaan ilman navigaattoria paikasta toiseen. Kunnes taas eksyin… Seikkailua välillä aika impulsiivisten espanjaiskuskien välissä. Tokana päivänä onnistuin jo liikkumaan ilman navigaattoria paikasta toiseen. Kunnes taas eksyin…

Ja suosittelen. Tekee hyvää poistua omasta tutusta pienestä mukavuuslaatikostaan ja katsoa, mitä maailma oikein tarjoaakaan meille! Ja suosittelen. Tekee hyvää poistua omasta tutusta pienestä mukavuuslaatikostaan ja katsoa, mitä maailma oikein tarjoaakaan meille!

 

Marika Palsio

, , , , , , , , , ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>