Kukkakimpun piiloleikki

Aikuisopiskelu

Muuan Emily kaukana Belgiassa tapasi kerätä kukkia puutarhastaan. Emily sitoi niistä sieviä pikkukimppuja. Hän laittoi ne tyhjään lasipurkkiin ja vei salaa ihmisten löydettäviksi. Kimput saattoivat piilotella puistonpenkillä, kaupungin kadulla, milloin missäkin. Kuulostaa hyvän iltasadun alulta – eikö? Tällä kertaa tämä onkin tositarina.

Belgialainen Emily tosiaan ilahdutti tuiki tuntemattomia yksinäisillä kukkakimpuilla. Emilyn hyväsydäminen tapa herätti huomiota ihmisten keskuudessa. Pian muutkin innostuivat piilottamaan yksinäisiä kukkakimppuja. Viime vuonna tästä tuli maailmanlaajuinen ilmiö kun järjestettiin ensimmäistä kertaa kansainvälisesti Yksinäisen kukkakimpun päivä – Lonely Bouquet Day. Kukka-alan ammattilaiset ja muut vihreän peukalon omaavat ympäri maailman osallistuivat viemään eteenpäin kukkien ilosanomaa.

blogiin

sunnuntaita odotellessa ;)

Tulevana sunnuntaina voitkin löytää yksinäisen kukkakimpun. Se voi piilotella bussipysäkillä, kaupan edustalla, missä vain. Kimpun tunnistaa siihen kiinnitetystä viestistä jossa kehotetaan ottamaan se mukaan. Voin varmuudella sanoa että Lahestakin tulee löytymään ainakin muutamia yksinäisiä kukkakimppuja. Kuten Emily sen sanoo: parannetaan maailmaa -kukka kerrallaan.

Taru Kaukonen

, , ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>