Koulumatkani pyörällä

Ammattiin opiskelu

Olen päättänyt tämän lukukauden kulkea pyörällä koululle, jotta säästäisin rahaa kuun muihin ostoksiin. Matkani maksaisi koululle 62 € kuussa. Sitä ajatellessa jo vähän miettii, mitä muuta tuolla rahalla saisi. Omalla kohdalla kun kävi hiukan huono tuuri tuon koulumatkatuen kanssa, koska minulta puuttui 200 metriä, jotta tuki olisi myönnetty. Matkaa kotoa koululle on siis 9,8 km lyhyempää reittiä, jota en juurikaan kulje. Toista reittiä matkaa koululle on taas 13 kilometriä, jolla saisin matkatukea varmasti, mutta Kela katsoo minun kohdalle vain lyhyimmän reitin.

Nooh, onhan tässä positiivisetkin puolet, kuten rahan säästö, kunnes tulee kylmimmät talvipäivät ja vaikeakulkuiset tiet. Yritän silti suomalaisella sisulla vielä ensimmäiset pakkaset ja lumet kulkea kouluun tuon 9,8 km; siinähän kunto kasvaa myös hurjasti! Aamulla pyöräily herättää mukavasti ja piristää aamua. Koululla on jo virkeänä. Täytyy myös muistaa syödä hyvä aamupala ennen lähtöä, jotta jaksaa pyöräillä! Omalla kohdalla myös syöminen on hyvin tärkeää, koska painoni on alipainon puolella hiukan.

Motivaatiota pyöräilyyn riittää kyllä! Tuossa kuvassa on pyöräilty vähän ylimääräistäkin kuin vain koulumatkaa. Nollaan mittarin aina joka maanantaina. Tuolle viikolle kilometrejä kertyi yhteensä noin 147.

Pyörä kuntoon ja menoksi vaan! Pyöräilessähän voit vaikka poiketa jollekin läheiselle rannalle tai nähtävyydellä hetkeksi huilimaan ja juomaan.

Olen myös tyytyväinen siihen että muutama kaverini on innostunut lähtemään mukaan pyöräilemään koululle tai muuten vain ja säästää matkoissa rahaa! Säästyneillä rahoilla voi vaikka viettää hyvän viikonlopun tai jatkaa säästämistä johonkin suurempaan.

Suosittelen kokeilemaan koululle pyöräilyä, vaikka matkaa olisikin. Kokeile, miten paljon pyöräily virkistää ja kunto kasvaa siinä ohessa! Aseta vaikka pyöräilytavoitteita joka viikolle.

Markku Willberg

Kirjoittaja opiskelee Keudan ammattiopistossa, Mäntsälän Lukkarinpolun koulutusyksikössä.

opiskelija

, , ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>