Kissaihminen opiskelee eläintenhoitajaksi

Ammattiin opiskelu

Olen Karoliina Soraluoma ja opiskelen eläintenhoitajaksi Keudan ammattiopistossa Saaren kartanossa. Olen ylioppilaspohjainen opiskelija, eikä meidän ryhmässä ole yhtään alaikäistä. Meitä on tällä hetkellä 19 opiskelijaa. Meillä on ollut hauska pieneläinviikko, josta voin kertoa seuraavassa kirjoituksessani. Asun muuten Turussa, mutta tarkoituksena olisi suunnata Lahden ”työmarkkinoille”.

Olen opiskellut täällä nyt vähän reilut puoli vuotta. Meidän opintoihin on kuulunut mm. hiiren ja kissan ruumiinavaus, pieneläinten hoitaminen ja navettaviikot! Olemme myös tehneet jonkin verrain semmoista, mitä ei olisi ihan heti uskonut tähän koulutukseen kuuluvan, kuten moottorisahausta, traktorilla ajoa ja viljakasvien opiskelua.

Haluaisin näin aluksi pikkuisen jakaa asiaa kissoistani, koska ne on elämässäni tärkeintä perheen lisäksi. Meillä on 3 mustavalkoista maatiaiskissaa. Ne ovat kaikki 7-vuotiaita, virkeitä ja terveitä leikattuja ulkokissoja. Tarkempi esittely alhaalla.

Usko ”Hönö” on suosikkini, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että olen hemmotellut sen herkuilla ihan pihalle. Tämä näkyy sen ulkonäössä myös talviaikaan. Vitsaillaankin aina, että ”lihotetaan sitä jouluksi, että voitaisiin syödä se”. Se on kuitenkin kissoistamme liikunnallisin ja se karistaa ”liikakilonsa” (se on kyllä ihana pulskanakin) kevään tullessa. Vaikka se onkin palliton, niin se ei estä sitä joskus katoamasta päiviksi retkilleen. Voisinpa pistää sille tutkan messiin, että tietäisin miten suuri reviiri sillä on. Se on myös kissoista ”petomaisin”, mikä näkyy matojen määrässä. Se tarvitsee 2 matolääkettä joka kerta. Se on kuitenkin lauhkea kuin lammas ja pystyn antamaan ei-niin-maistuvan lääkkeen ilman apuvoimiakin. Huolimatta siis siitä, että Hönöllä on kolmikosta suurin ego ja suurimmat hampaat. Se on melkein kokonaan musta, mutta sillä on valkoista nokan vieressä, tassunpäissä ja kaulassa.

Hönön veli Toivo ”Tombsi” on laihoin ja siroin kissoistamme. Se on aina samanpainoinen. Se on aika kummallinen tapaus. Se seurailee mielellään kaikkia perheenjäseniä, jos lähdemme ulkona kävelemään jonnekin. Kerran se halusi seurata bussiin asti, mutta jäi kuitenkin ulkopuolelle. Se meni sitten bussin alle ja huomaavainen kuski käynnisti auton, mikä pelästytti ”koiramme”. Tore rakastaa isäpuoltani ja talon lämpimintä paikkaa eli hellaa (välillä se viettää aikaa jääkaapin kokoisen pakastimemme päällä). Sen herkkua ovat raksujen lisäksi ihmisten varpaat.

Kolmas kissamme on hieno neiti. Noh, oikeasti Rauha ”Paksutin” on tanakka. Sillä on pienet jalat ja pieni, paksu häntä. Sen repsottava maha (entisessä elämässään eli entisten omistajiensa luona se tuli tiineeksi ja synnytti yhden poikasen, jonka kohtaloa en kyllä tiedä) saa sen näyttämään paksulta, mutta ei se oikeasti ole. Se on ainoa ”sylikissamme”, mutta nauraisitte jos näkisitte sen ilmeitä! Ne antavat aivan uuden kuvan sanoille ”kettuuntunut” ja ”käpyyntynyt”. Silti ilmeillessään se saattaa samalla kehrätä. Ota sitten siitä selvää. Se ei pelkää melua, eikä imuria, mutta pihalle tehtyä lumiukkoa kyllä. Se ei myöskään tule Hönön kanssa toimeen. Sen sijaan Toren kanssa ne nukkuvat usein vierekkäin, tilan puutteen johdosta joskus jopa päällekkäin. Kun Paksutin saapui meille, leikkautimme sen tietenkin heti. Se ei tosin viihdy ulkona kovin paljon näin talvella. Tein täällä koulussa kissan raapimispuun ja ainoa, joka käyttää sitä on Paksutin. Olen kyllä iloinen, että edes se käyttää sitä.

Hauskaa päivää kaikille! meitinkisut

Karoliina Soraluoma

, ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>