Kalliolta alas!

Ammattiin opiskelu

Matkailualan yo-pohjaisen opiskelijaryhmämme koulutaival oli kestänyt uudessa koulussa vasta vähän päälle kuukauden, kun liikunnanopettaja Paula järjesti luokallemme ennenkokemattoman extreme-kokemuksen! Syyskuun kirpeänä iltapäivänä suunnistimme nimittäin autokyydein Sipoonkorven upeaan kansallispuistoon kokeilemaan kalliolaskeutumista.

Huisi retki metsänsiimeksessä taisi saada jokaisella vähän puntit tutisemaan, joko jännityksestä tai silkasta innosta. Joka tapauksessa kannustushuutojen ja taputusten saattelemana kaikki mukana olleet opiskelijat uskaltautuivat laskeutumaan 15 metristä kallion jyrkännettä alas.

Ennen kuin kukaan pääsi tositoimiin, jokaiselle oli huolehdittava asianmukaiset kiipeilyvarusteet. Jokainen sai päähänsä tyylikkään kypärän, ja kun autoilta oltiin päästy vaeltamaan itse laskeutumiskalliolle, kiskottiin päälle valjaat. Sitten vielä käsineet käteen ja ohjeistusta kuuntelemaan. Tärkeä pointti laskeutumisessa oli jalkojen riittävä haara-asento kallionseinämää vasten, sekä se että uskaltautui laskemaan takapuolensa riittävän istuvaan asentoon. Mukanamme olleet asiantuntijat korostivat myös sitä, ettei köydestä tarvitse puristaa kaikilla voimillaan, sillä putoaminen kesken laskeutumisen olisi mahdotonta monien eri turvalenkkien ja köysien takia. Alas turvallisesti päästyäni huomasin käsieni olleen kuitenkin melko jumissa. Hups. Pikku virheet eivät kuitenkaan tuntuneet miltään, kun tiesi, että melkoisen suorituksen sitä tuli kyllä tehtyä. Minullakin on nimittäin melkoinen korkeanpaikan kammo.

Laskeutumisen lisäksi saimme myös kokeilla hauskaa ja yllättävän vaativaa puhallusputkiammuntaa. Ensin puhallusputki käteen, sitten putken sisään ohut, noin 10 senttimetrin metallinuoli ja sitten voimakas, lyhyt puhallus putkeen. Tällöin nuolen olisi tarkoitus sinkoutua ulos putkesta. Kyllähän se nuoli sieltä monella sinkoutuikin voimalla maalitauluun, mutta omat yritykseni jäivät tosiaan melko lailla yrityksiksi. Hauskaa se oli joka tapauksessa! Kaikkea sitä tässä koulussa pääseekin kokemaan ja näkemään.

Elina Niemi

Kirjoittaja opiskelee yo-pohjaisella linjalla matkailupalvelujen tuottajaksi Keudan ammattiopistossa Järvenpäässä.

IMG_3995_pieni

 

opiskelija

,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>