Eläintenhoitajan antoisat työssäoppimiskokemukset

Ammattiin opiskelu

Aina on yhtä ahdistavaa, jos ei meinaa löytä työssäoppimispaikkaa jollekin tietylle ajalle. Työssäoppimista nimittäin on koko ajan.

Tähän mennessä olen ollut harjoittelussa Turun Tuhatjalassa (pieneläinklinikka),  Lemmikkieläintalo Black Bullissa, Maikin lemmikkikellarissa ja nyt Lahden seudun lemmikkieläinhoitolassa.

Tuhatjalasta en voi kirjoittaa oikein mitään vaitiolovelvollisuuden vuoksi, muuta kuin että siellä oli todella mielenkiintoista ja antoisaa.

Black Bullissa tein ensimmäisen näyttöni – siivosin kanien, marsujen ja gerbiilien häkkejä ja ruokin ne. Vedet tuli myös vaihdettua. Siellä opin myös ensi kertaa huoltamaan akvaarioita. Siellä parasta oli vuorovaikutus eläinten kanssa. Black Bullista ostin myös hamsterin, joka näkyy myös kuvassa. Hän on prinssi Dean.

Maikilla taas koko elämäni muuttui siinä mielessä, että en voisi enää kuvitellakaan antavani koiralle mitään muuta kuin raakaruokaa! EHDOTON EI teolliselle moskalle. Barffaus (se on siis liikkeen juttu – pakasteet koirille ja kissoille vetävät eniten asiakkaita) poistaa koiran kaikki ongelmat. Maikilla sain myös asiakaspalvelukokemusta, mikä on aina arvokasta. Sieltä löysin myös maailman ihanimman koiran Pipsan, joka oli toisen työntekijän. Tietyt ennakkoluulot ja ”väärinkäsitykset” koiran ruokinnasta ja bullterriereistä huuhtelin siellä ollessani vessanpöntöstä alas.

Nyt olen Lahden seudun lemmikkieläinhoitolassa. Aloitin pari viikkoa sitten harjoitteluni. Tykkään olla siellä, koska siellä saa olla taas kanssakäymisessä eläinten kanssa. Siellä on hoidossa sekä koiria että kissoja. Lenkillä olo on todella mukavaa.

Onnea työharjoittelupaikkojen saamiseen kaikille muillekin opiskelijoille ja mukavaa joulun odotusta! Vai olisiko sopivaa jo toivottavaa onnellista joulua?

Kirjoittaja opiskelee eläintenhoitajaksi Mäntsälässä, Saaren kartanossa.

Karoliina Soraluoma

, , ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>