Yleinen

Maalareiden opintopäivä Tikkurilan koulutuskeskus Paletissa

Ammattiin opiskelu, Opetus, Työelämäkumppanuus, Yleinen

Verkostoituminen ja vuorovaikutus porukassa, jossa on asiantuntijoita, opettajia, sekä ammattiohjaajia samalta alalta ja samaan aikaan opiskelijan tavoitettavissa on erittäin tärkeää. Tämä päivä oli ammattietiikkaa ja elinikäisen oppimisen avaintaitoja parhaimmillaan. Maalareiden yhteistoimintaa toteutettiin 12.12. verkostoitumalla ja vuorovaikuttamalla opintopäivänä Tikkurilan koulutuskeskus Paletissa. Oli synkkä ja sateinen torstaiaamu. Kello 8.30 suuntasimme bussilla kohti Tikkurilan koulutuskeskus Palettia. Matkaan pääsimme aikataulussa,… Jatka lukemista

Kimchiä ja Bulgogeja Keudassa

Ammattiin opiskelu, Kansainvälinen vaihto, Opetus, Yleinen

Kun Korean suurlähetystö etsi pääkaupunkiseudulta yhteistyökumppania korealaisen ruokakulttuurin edistämiseksi Suomessa, soi kansainvälisen toiminnan koordinaattori Katriina Lammin puhelin. Siitä sai alkunsa Korean lähetystön ensimmäinen, oppilasvoimin toteutettu kutsuvierastapahtuma Keudassa. Suurlähetystön soiton jälkeen Katariina tarttui toimeen ja otti yhteyttä hotelli-, ravitsemis- ja catering-alan opettajaan Marketta Yliniemeen. Yhdessä he organisoivat lähetystölle tutustumisvierailun Keudaan. Lähetystöavustaja Lie Jee-Hee totesi tilojen soveltuvan… Jatka lukemista

Keudan InnoKampuksella perustettiin Startup!-yrityksiä Yrittäjänä 12H tapahtumassa

Ammattiin opiskelu, Opetus, Yleinen

Vauhdikasta menoa Nurmijärvellä Yrittäjänä 12H tapahtumassa. Jo perinteiseksi muodostuneessa tapahtumassa Nurmijärven kunnan 9. luokkalaiset kolmelta yläasteelta saapuivat Keudan ”InnoKampukselle” perustamaan Startup!-yrityksiä. Tapahtuma alkoi klo 12 ja päättyi klo 24.01. Paikalla oli noin 230 nuorta. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Keudan, Nurmijärven kunnan opetustoimen, Nurmijärven Yrittäjien ja YES Keski-Uusimaan kanssa. Tapahtuman agenda: 230 oppilasta ryhmäytettiin tuutoreiden ohjauksella. 32… Jatka lukemista

Tarinoita, taidetta, laskiaispullia ja tuotekehittelyä integraatiotunneilla

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Opetus, Yleinen

Uusi vuosi ja uudet kuviot. YTO-aineiden integrointi ammatillisiin aloitettiin Sibeliuksenväylällä tammikuussa integroimalla äidinkielenopettajan Taide ja luova ilmaisu -tunnit leipuri-kondiittoriopettaja Jaana Alaviippolan ammatillisiin tunteihin. Koekaniineina integraatiossa toimivat ensimmäisen vuoden leipuri-kondiittoriopiskelijat. Koska asioita täytyi alkaa ajatella uudella tavalla, ei matkan varrella opettajien välisiltä yhteentörmäyksiltä täysin vältytty. Yhteistyön lopputulos oli kuitenkin niin onnistunut, että kerron siitä teille. Teimme… Jatka lukemista

Puhtauspäivänä 3.12. tietoa, toimintaa ja tapaamisia

Ammattiin opiskelu, Työelämäkumppanuus, Yleinen

Valtakunnallista Puhtauspäivää 3.12.2018 vietettiin Keudassa siivoojien, alan yrittäjien, opiskelijoiden ja toimijoiden kesken. Paikalla oli lähes kymmenen yritystä esittelemässä toimintaansa, laitteita ja välineitä. Verkostoituminen on helppoa tällaisissa tapahtumissa, jossa kohtaavat alan yritykset, yritystoiminnan aloittamista suunnittelevat henkilöt ja opiskelijat opettajineen. Pääsemme heti keskustelemaan asiakkaan (yrityksen ja opiskelijan) tarpeesta. Yksilöllisten opiskelu- ja palvelupolkujen suunnittelu voi alkaa mutkattomasti, valottaa… Jatka lukemista