opiskelija

Kirjoitukset

Autotallia sähköistämässä

Ammattiin opiskelu

Kirjoitimme viime vuoden puolella täällä blogissa sähköalan opinnoista http://blogi.keuda.fi/sahkoalan-opiskelijan-paiva/ ja tässä tulee vähän lisää juttua. Meillä Keudassa on tapana käydä satunnaisesti työsalin sijaan koulun työmailla. Koululla on omia talonrakennustyömaita, mutta käymme töissä myös asiakastyömailla. Me sähköistimme erään asiakkaan autotallin yhtenä näyttötöistämme ja kerromme sen eri työvaiheista. Ihan aluksi tutustuimme piirustuksiin ja perehdyimme siihen, että minkälaisia laitteita… Jatka lukemista

SAKUstars-fiilistelyä

Ammattiin opiskelu

Palataan vielä hetkeksi viime viikkoon ja Lahden SAKUstars-tapahtumaan. Meitä lähti Lahteen Keudasta yhteensä noin 90 hengen porukka, ja matkustimme kahdella bussilla. Perille päästyämme ainakin meillä kuorolaisilla alkoi jännitys nousta, koska aikataulu oli aika tiukka ja meidän kisavuoroon ei ollut kauan aikaa. Kuoroesitystä harjoittelimme vielä hetkeä ennen kisavuoroamme ja esityksestä jäi hyvä fiilis. Esityksen aikana jännitys oli… Jatka lukemista

Sukeltamalla matkailupalvelujen tuottajaksi

Ammattiin opiskelu

Valmistun nyt keväällä matkailupalvelujen tuottajaksi ja suoritin juuri viimeisen työssäoppimiseni Helsingin Sukelluskeskuksessa Lauttasaaressa. Laitesukellus on aina kiehtonut minua, mutta en ollut koskaan aiemmin edes kokeillut laitesukellusta. Olenkin kiitollinen siitä, että sain kyseisen harjoittelupaikan kokemattomuudestani huolimatta! Melkeinpä kaikki harjoittelupaikassani tuli uutena, paitsi tietysti asiakaspalvelu oli jo ennestään tuttua minulle. Harjoittelun ohessa pääsin myös PADI Open Water… Jatka lukemista

Työssäoppimassa ohjelmapalveluyrityksessä

Ammattiin opiskelu

Hei! Olen Marika Holm MTY11-ryhmästä Keudan ammattiopistosta, ja kerron työssäoppimisesta Sportuna Oy -ohjelmapalveluyrityksessä. Sportuna tekee erilaisia ohjelmapalveluita kokoushotelli Gustavelundin asiakkaille, mutta tietenkin myös muille. Olin kyseisessä yrityksessä töissä kahdesti, toisena ja viimeisenä työssäoppimisjaksona. Päädyin töihin kyseiseen yritykseen töihin, kun paniikki alkoi iskeä. Olin syksyn 2012 työssäoppimista varten laittanut hakemuksia ja soitellut muihin paikkoihin jo kesälomalla, mutta aina… Jatka lukemista

Keväinen työharjoittelu skotlantilaisittain

Aikuisopiskelu

Viikko sitten ikkunasta näkyi hyvin talvinen porvoolainen maalaismaisema, joka on nyt vaihtunut kumpuilevaan skotlantilaiseen laidunmaastoon lampaineen ja lehmineen. Aurinkokin paistaa, ainakin hetken ennen lumisadetta, vettä, rakeita…. Aloitin aikuisopiskelijana tuotantoeläinpuolen koulutuksen Mäntsälässä viime syksynä ja kun suurin osa teoriasta oli suoritettu päätin lähteä työharjoitteluun Skotlantiin. Ja mikä olisi parempi aika kuin huhtikuu, jolloin karistoinnit ja vasikoinnit… Jatka lukemista