Viisi kysymystä Keudan oppilaskunta Kuoman puheenjohtajalle

Ammattiin opiskelu

Keudan ammattiopistolla on yhteensä kymmenen koulutusyksikköä ja niissä jokaisessa toimii oma oppilaskunta. Niiden ”isoveli” on Kuoma, Keudan ammattiopiston yhteinen oppilaskunta. Kuoman puheenjohtajana on tällä hetkellä Mikki Myller.

Tässä viisi kysymystä Mikille ja hänen vastauksensa:

1. Kuka olet?

Olen Mikki Myller, 18-vuotias keravalainen. Opiskelen talonrakentajaksi Keudan ammattiopistossa Järvenpäässä.

2. Miten valitsit opintoalasi?

Olen aina halunnut talonrakentajaksi. Isänikin on rakennusalalla, joten ala on ollut minulle pienestä pitäen tuttu.

3. Onko opiskelu Keudassa ollut sellaista kuin odotit?

Opetus on ollut hyvää, suosittelen Keudaa opiskelupaikkana. Tykkään erityisesti ammattialan teoriaopinnoista, esimerkiksi rakennuspiirustuksien lukemisesta ja fysiikasta. Kielten kanssa on ollut vähän vaikeuksia.

4. Miten päädyit mukaan oppilaskuntatoimintaan?

Ensin menin tuutoriksi, sillä ajattelin sen tuovan vaihtelua kouluarkeen. Niin se toikin. Sitten jotenkin päädyin oman koulutusyksikön oppilaskunnan puheenjohtajaksi ja sieltä vähän vahingossakin yhteiseen oppilaskuntaan Kuomaan. Nyt vähän harmittaa, etten päässyt Kuoman hallitukseen mukaan aikaisemmin, sillä valmistun jo keväällä 2013. Suosittelen oppilaskuntatoimintaan mukaan lähtemistä heti opintojen alussa. Sieltä saa esiintymiskokemusta ja itsevarmuutta, pääsee järjestämään kivoja tapahtumia ja treenaamaan kokouskäytäntöjä.

5. Mitä teet valmistumisen jälkeen?

Aion jatkaa opintoja ammatillisen tutkinnon jälkeen insinööriksi. Olen jo opiskeluaikana 18 vuotta täytettyäni pyörittänyt omaa firmaa, joka on erikoistunut takkojen rakentamiseen. Pidän paitsi itse rakentamisesta, myös myyntityöstä ja asiakaspalvelusta.

Haluatko kysyä vielä jotain oppilaskuntatoiminnasta Keudassa? Kirjoita kysymyksesi kommentiin tämän postauksen alle.

Heli Vastamäki

, , , ,

3 kommenttia - “Viisi kysymystä Keudan oppilaskunta Kuoman puheenjohtajalle”

  1. Heikki Tala

    Hei, Mikki!

    Olettehan oppilaskunnassa huomanneet tämän kansalaisaloitteen
    http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi
    Aloitteen tarkoitus on saada Suomeen vapaus valita ne kielet, joita opintopolun varrella itse haluaa opiskella. Monet ovat motivoituneet opiskelemaan ruotsia, mutta monille se on epämukavaa ja saattaa jopa viivästyttää ammattiin valmistumista. Minulta saa haluttaessa tarkempia tietoja.

    Vastaa

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>