Pekka Halosen akatemia

Viimeistä viedään

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu

Kuvataiteen syventävät opinnot ovat loppusuoralla ja on aika tehdä pieni yhteenveto koulutuksesta. Lyhyesti sanottuna: opetus on ollut antoisaa. Pääosin maalasimme akryyliväreillä. Jonkin verran käytimme vesiväriä ja tussia. Aluksi akryylivärien käyttö tuntui hankalalta, sillä olen pääosin maalannut vain öljy- ja vesiväreillä. Outoa oli akryylin nopea kuivuminen, mutta vähitellen siihen tottui ja maalaaminen alkoi luonnistua. Graafikko Laura… Jatka lukemista

Keijunsiipiä ja värikokeiluja

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu

Syysloma tuli tarpeeseen, sillä sen verran työntäyteinen syksy kuvataiteen parissa on ollut. Lomaa edeltävät pari viikkoa olemme jatkaneet rintakuvan muotoilua elävästä mallista ja elävän mallin kokovartalo-hiilipiirrosta. Näiden töiden lisäksi akryylimaalauksen opettelu jatkui materiaalikokeiluin. Testasimme millaista jälkeä syntyy ”litimärälle” pohjalle ohuella värillä maalaamalla tai kostutettuja värejä käyttämällä. Kaksi maalausta teimme kuiville pohjille ilman värien ohennusta. Toiseen… Jatka lukemista

Pastellitöitä, piirustusta ja akryylimaalausta

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu

  Arvelin viime kirjoituksessani, että tarvikeluetteloon merkittyä peiliä käytetään omakuvan piirtämiseen. Olin oikeassa, mutta sitä en keksinyt, että kuva synnytetään vasemmalla kädellä. Vasemman käden piirroksen jälkeen piirsimme kuvan myös oikealla kädellä. Yllättävää oli, että vasemman käden piirustuksiin oli tarttunut enemmän olennaista henkilön persoonallisuudesta kuin oikean käden. Taidegraafikko Laura Pohjosen opetusmetodiin kuului muun ohella pari retkeä…. Jatka lukemista

Kevään iloa ja hilpeyttä Pekka Halosen hengessä

Ammattiin opiskelu, Opetus

Perjantaina 31.5. vietettiin Pekka Halosen akatemiassa Tuusulassa kevätjuhlaa, jossa saatiin nauttia monenlaisia tunnelmia ennen kesälaitumille siirtymistä. Musiikkiesityksestä vastasi kuva- ja mediataiteen opiskelija Elli Kaila. Laulullaan ”I wanna hold your hand” Elli loi upean herkän tunnelman akatemian juhlasaliin. Pekka Halosen akatemiassa on monialaisia osaajia paitsi kuvallisesta ilmaisussa mutta myös muun muassa musiikissa ja tanssissa. Ellin seesteinen… Jatka lukemista

Graafista suunnittelua Pekka Halosen akatemiassa

Ammattiin opiskelu

Hyvät lukijat. Olen ensimmäisen vuoden opiskelija Keudan ammattiopiston Pekka Halosen akatemiasta ja opiskelen graafista suunnittelua yo-pohjaisella linjalla. Tässä blogissa haluaisin hieman kertoa graafisen suunnittelun opinnoistani. Värikynät ovat pysyneet minulla kädessä jo pienestä pitäen, eikä kenellekään ollut mikään yllätys, kun päätin hakea opiskelemaan graafista suunnittelua. Erityisesti välivuonna vietetty aika Irlannissa au pairina selvensi minulle, että haluan… Jatka lukemista