Oppilaskuntatoiminnan viisi hyvettä

Ammattiin opiskelu

Oppilaskuntatoiminta herättää eriäviä mielipiteitä siitä, lasketaanko se hauskuudeksi vai pakkopullaksi. Oppilaskuntatoiminta on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää kokouksissa istumista. Näin Keudan yhteisen oppilaskunnan Kuoman ex-puheenjohtajana listasin tähän minun viisi asiaa, miksi lähdin mukaan toimintaan.

1. Kokouskäytännöt tulevat oppilaskuntatoiminnan kautta hyvin tutuiksi. Tästä on paljon hyötyä tulevaisuudessa, jos lähdet vaikka yhdistystoimintaan mukaan. Myös pöytäkirjojen sekä asialistojen tekeminen on yksi osa äidinkielen opintoja. Olessasi esimerkiksi kokouksen sihteeri, voit toimittaa pöytäkirjat ja asialistat suoraan äidinkielenopettajalle hyväksyttäväksi. Tässä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

2. Toiminnassa mukana oleminen on palkitsevaa. Jos olet aktiivisesti mukana, kerrytät itsellesi yhden opintoviikon; se oli yksi syistä miksi minä lähdin mukaan toimintaan. Jokainen tietenkin lähtee mukaan omista syistä. Joillekin se on opintoviikon saaminen, joillekin kokemuksen kerryttäminen ja jotkut taas lähtevät mukaan vain kokouspullan ja kahvin takia. Se on siis ihan sama mikä sinun syysi on siihen että olet lähtenyt taikka lähdet toimintaan mukaan. Loppujen lopuksi puhallamme kaikki yhteen hiileen.

3. Vaikutusmahdollisuudet kasvaa kun olet itse pitämässä ääntä oppilaskunnan hallituksessa. Keudassa opiskelijoiden ääni on tärkeä ja paras äänenkantaja on tietenkin itse oppilaskunta. Yksikkötasolla on mahdollisuus päästä vaikuttamaanoman yksikön asioihin ja katto-oppilaskunta Kuoman tasolla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan koko Keudan ammattiopiston asioihin. Olemme pärjänneet tällä saralla hyvin sillä yksi pääsyy miksi meille myönnettiin vuoden 2012 Amisoppilaitos titteli oli se, että meillä on hyvä ja tiivis yhteistyö Keudan johdon kanssa.

4. Puheenjohtajuus on vastuullinen rooli, jossa oppii paljon. Kahden varapuheenjohtajakauden sekä yhden puheenjohtajakauden jälkeen voin todeta, että en vaihtaisi päiviäni mihinkään. Olen vuosien varrella oppinut itsestäni sekä koulustani todella paljon. Esimerkkinä voin kertoa, että vuonna 2010 kammoksuin mikrofooniin taikka isolle yleisölle puhumista. Nyt esiintymisestä ja mikrofooniin puhumisesta on tullut arkipäivää. Puheenjohtajuus tuo mukanaan myös vastuuta ja luottamusta. Puheenjohtajana olet oppilaskuntasi ”kasvot” sekä se henkilö, joka pitää kaikki narut kassassa. Ei paineita!

5. Muistot ja uudet kasvot. Viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Ilokseni olen myös huomannut kuinka paljon yhteistä meillä on; iästä riippumatta. Näiden vuosien varrella on myös tullut kerrytettyä muistoja, niin hyviä kuin huonoja. Enimmäkseen hyviä ja mikä tärkeintä, en vaihtaisi niitä mihinkään.

Tähän loppuun vielä. Suosittelen oppilaskuntatoimintaa kaikille, jotka kokevat oman sekä opiskelutovereiden hyvinvoinnin ja edunvalvonnan tärkeiksi. Tai jos tämän lukemisen jälkeen mielesi tekee vain kokouspullaa ja kahvia niin that’s fine! Pääasia on vain se, että lähdet mukaan.

Anni Suvisuo

,

Yksi kommentti - “Oppilaskuntatoiminnan viisi hyvettä”

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>