Harteillani lepäsi hetken koko maailma

Ammattiin opiskelu

Se taisi olla kevättä 2017, kun kuulimme ensimmäisen kerran ideasta. Idea oli houkutteleva, mutta sisälsi paljon etukäteisvalmisteluja sekä meidän kouluttajien suunnittelua, asiaan paneutumista, heittäytymistä ja ohjausta. Jonkin verran seikkailumieltä ja hulluuttakin, joku pessimisti taustalla tuumaisi. Me uskaliaat näimme asian kuitenkin positiivisena ja yrittämisen arvoisena.

Kesän aikana suorittavaksi portaaksi valikoitui maahanmuuttajien Oiva-ryhmämme. Ajattelimme tämän ”jutun” auttavan heidän hoidon-ja huolenpidon opinnoissaan. Vieraalla kielellä opiskeleminen kun ei ole ihan niin helppoa. Kokeilkaapa vaikka itse; lukea tekstiä kiinaksi tai kuunnella kyseisen maan uutisia hetken aikaa. Käytännön tekeminen oikeassa hoitotyön ympäristössä auttaisi heitä sisäistämään asioita paremmin ja oppimaan asioita katsomalla/tekemällä itse, näin perustelimme ratkaisuumme päätymistämme.

Mietit varmaan lukiessasi mitä olimme ryhmälle suunnitelleet? Syyskuussa me kouluttajat vierailimme Hoivakoti Elisabet ja Eemilissä ja kävimme vastaavan sairaanhoitajan ja toiminnanjohtajan kanssa läpi hoivakodin päivärytmiä, asukkaita sekä käytännössä huomioitavia asioita. Olimme mahdollistamassa heille yhteisen virkistäytymispäivän siten, että minä ja kollegani Sirpa otimme vastuullemme aamu- ja iltavuorot, johon jaoimme sitten opiskelijat. Tiedossamme oli, että molempiin vuoroihin saisimme kaksi keikkalaista, jotka tuntevat talon tavat ja asukkaat. Muuten hoivakoti olisi vastuullamme. Nokkelimmat osaavat tässä kohtaa laskea, että aika paljon vastuullemme annettiin. Siteeraan omaa otsikkoani: ”hartioillani lepäsi hetken koko maailma kaikkine kansallisuuksineen ja vastuineen.”

Vasta syyskuun lopussa kerroimme opiskelijoille suunnitelmasta. Idea ostettiin kerralla; he olivat varsin innokkaina lähtemässä mukaan toteuttamaan jotain näin ainutkertaista. Ainutkertaista kouluttajille, opiskelijoille ja kyseiselle työpaikalle. Ensimmäisen kerran olin pakahtua ylpeydestä. Miten motivoituneina ja innokkaina opiskelijat olivat mukaamme lähdössä!

Puoli seitsemän aikaan aamuvuoroon ajaessani mietin, miten ihmeessä sitä aina lupautuu kaikenlaisiin asioihin. Huomasin hetken pohtivani, että mitä jos emme selviydykään. Mitä jos asiat eivät menekään ihan niin kuin ajattelimme? Miten kymmenen työvuorossa olevaa uutta ”kollegaani” selviäisi ohjauksessa uudella maaperällä?

Perille saapuessani vastaan käveli neljä iloista afrikkalaista ja yksi kolumbialainen nainen päällään hoitotakit. Hymyilin sisäisesti. He yllättivät minut taas positiivisesti; olivat aamuvuorossa, aikataulussa ja valmiina hommiin! Yöhoitajan raporttia kuunnellessani ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki katsahtaa yläkerran suuntaan ja toivoa myötätuulta päivään. Ristin käteni ja toivoin parasta. Nyt mennään!

Siirryimme tukikohtaamme, Louhelaksi kutsuttuun hoivakodin osastoon. Aamupalaa jakaessamme sana kaaos kuvasi tilannetta ja tunnelmaa täysin. Minulla oli toki listat ihmisistä, mutta ei kuvia. Ja voin sanoa, että tässä kohtaa ei voi tukeutua siihen, että tuohan näyttää ihan Kyllikiltä tms. Hoidettavilla ei lue otsassaan nimeä ja kysyttäessä saattaa saada vastaukseksi vääränkin nimen. Kaoottinen olotila ei varmaan näkynyt ulospäin niin voimakkaasti kuin sen itse koin ja tunsin. Nimet muistuttivat kantasuomalaisenkin korvaan varsin samanmoisilta, mutta entäpä ulkomaalaisille, joilla ei ole juurikaan kosketuspintaa meidän vanhan kansan kansallisnimiin. Kuin ihmeen kaupalla lääkkeet saatiin oikeille henkilöille ja aamupalaksi loppujen lopuksi mitä asiakas oli tottunut aamuisin syömään. Välillä poistuin käytävää pitkin ja kävin kurkkaamassa sen vanhuksen ovea, josta hetkeä aiemmin olin kyseisen vanhuksen talutellut aamupalalle. Ja vaikka kuinka juomatoivelistaa tuijotin, meni välillä rivit sekaisin ja olin tarjoamassa kahvia vanhukselle, joka oikaisi ettei TODELLAKAAN juo kahvia. Oli vääränlaisia lusikoita. Puuro onneksi kelpasi kaikille.

Minun apulaiseni, kollegani, olivat toimeen tarttuvia. Jokainen vanhus sai yksilöllistä hoitoa.  Väärinymmärryksiä oli ajoittain, mutta hyväntuuliset apulaiseni selvisivät asioista huumorilla. Välillä yhdessä mietittiin, että mitenkähän tässäkin tilanteessa toimittaisiin ja yhdessä päädyimme johonkin vaihtoehtoon. Vaatevalinnoissa käytimme luovuutta, vanhukset oli puettu/autettu pukeutumaan varsin uudenlaisiin asuyhdistelmiin, mutta vaatteet olivat puhtaat ja oikein päin. Tukisukat löydettiin kaiteelta kuivumasta, jonka jälkeen ne muistettiin laittaa jalkaan. Ei niin pilkun tarkkaa. Suihkutukset, saunat sujuivat kuin olisimme niitä tehneet pidempäänkin. Asukkaat auttoivat.

Lounas menikin jo paremmin. Nimet ja huoneet olivat jo hyvin hallussa ja ruokajuomalistankin lukeminen jo sujuvaa. Sitten jumppasimme yhdessä ja mielikuvien avulla kävimme veneellä kalastamassa; heitimme virveliä ja saimme ison kalan. Lounaan jälkeen vanhukset kuivitettiin ja laitettiin päivälevolle. Me hoitajat keskityimme omaan lounaaseemme ja aamun raportin kirjoittamiseen. Yhdessä muisteltiin mitä asioita aamussa teimme.

Päiväkahville saapui toiset opiskelutoverit ja kollegani. Kahvin aikana kävimme läpi sananlaskuja ja värileikkiä; millaisia asioita eri väreistä muistetaan. Kahvin jälkeen olimme rekrytoineet yhden asukkaan säestämään yhteistä lauluhetkeä. Aasialaiset kollegamme lauloivat suvereenisti suomalaisia kansanlauluja vanhusten mukana.

Iltavuoro meni nopeasti. Koko ajan oli jotain puuhaa. Ruokailu ja iltapala rytmittivät iltaa. Vanhukset keksivät soittokellon ja sen, että nämähän uudet hoitajat tulevat heti paikalle, kun soitan kellolla. Virolaisella ja aasialaisella mentaliteetilla palvelualttius ja jämptiys olivat avainasemassa. Iltapesuissa hoidettiin muutama asukas kahteenkin kertaan, kun kaikki asukkaat eivät malttaneet jäädä vielä huoneeseensa ja hoitajia oli sen verran ettei ehtinyt kaikkea nähdä tai asioista keskustella. Saimme hätistellä opiskelijoitamme pois työvuorosta, he olisivat niin mielellään jääneet hoitamaan vanhuksia pidempäänkin.

Iltavuoron aikana ryhmäämme kiiteltiin ja vanhukset kokivat saaneensa elämyksen. Suoranaisen kulttuurisen ilotulituksen. Monessa mielessä. Useammat toivoivat vierailuamme uudelleen. Vanhukset oli saatu huoneisiinsa odottamaan seuraavaa aamua ja vakituisia hoitajiaan. Seuraava aamu olisi varmaan varsin erilainen kuin edeltäjänsä.

Pikkuhiljaa hoivakoti alkoi hiljentyä yötä kohti. Tästähän pitäisi tehdä perinne, tuumailimme hyvillä mielin kollegani kanssa.

Mari Seppänen
Kouluttaja

Mari Seppänen

,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>