Ammattiin opiskelu

Suomen ammatillinen koulutus kiinnostaa Etelä-Koreassa

Ammattiin opiskelu

Eteläkorealaiset ovat hyvin kiinnostuneita Suomen ammatillisesta koulutuksesta. Keudassakin on vieraillut useita delegaatioita Etelä-Koreasta. Heinäkuun alussa saimme vierailevan ryhmän Järvenpään Wärtsilänkadulle. Etelä-Korean opetusministeriön organisoiman matkan tarkoituksena oli tutustua Suomessa ja Tanskassa eri asteiden koulutuksenjärjestäjiin. Matkan tavoitteena oli löytää uusia ideoita yhteistyön parantamiseksi työelämän, ammatillisen koulutuksen sekä ammatillisen korkea-asteen välille. Matkalla oli mukana työ-ja elinkeinoministeriön edustaja, paikallisten… Jatka lukemista

Sähköasentajan ammatti ja Taitaja-pronssi kahden vuoden opiskelulla

Ammattiin opiskelu

Keravalainen Valtteri Mustonen on varsinainen joka opettajan ihanneopiskelija: hän suoritti Keudassa sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon peruskoulun jälkeen kahdessa vuodessa ja nappasi siinä sivussa pronssia Taitaja 2017 -kilpailusta. Yksilöllinen opintopolku onnistui Valtterin kohdalla hienosti, koska hänen oma motivaationsa oli kova ja Keudassa annettiin hänen edetä omaa kiihdytyskaistaansa ammattiin. Miksi lähdit opiskelemaan juuri tätä alaa? Olin ysillä kaksi viikkoa TETissä alan yrityksessä… Jatka lukemista

Lähihoitajaopiskelijat järjestivät yrittäjämäisesti pop up -hupia Klaukkalassa

Ammattiin opiskelu

Keudan Nurmijärven lähihoitajaopiskelijat järjestivät vapaamuotoisen virkistystapahtuman maaliskuussa Klaukkalan päiväkeskuksessa toimintakyvyltään erilaisille ikäihmisille. Ns. Pop up Hupitempaus -tapahtuma liittyi lähihoitajatutkinnon yritysvalmiudet -opintosuoritteisiin. Yritysvalmiudet -tunneilla pohdimme mahdollisuuksia toimia yrittäjinä hoivapalvelualan tms. -markkinoilla ja suunnittelimme Pop up -tapahtumaa, jonka pitäisimme ikään kuin olisimme jo markkinoilla oleva toimiva pienyritys. Yritystoimintaa perustettaessa ja harjoitettaessa on aina pohdittava mm. tällaisia kysymyksiä: Onko… Jatka lukemista

Asiakkaiden tarpeista se lähtee

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kulisseissa

Viime päivinä Keudan järjestämissä erilaisissa työelämäyhteistyöhön liittyvissä tilaisuuksissa on käsitelty ajankohtaisia teemoja osaamistarpeista, työn ja työelämän murroksesta, ammatillisen koulutuksen valtakunnallisesta reformista, työelämäyhteistyöstä sekä omasta roolista. Yllä  oleva kuva on Keudan kumppanuusfoorumista 27.3.2017. Työelämän tarpeet muuttuvat ja Suomi on menossa kohti digitalisaatiota. Käsitys työn tekemisestä ja sen olemuksesta muuttuu. Työtä syntyy ja vanhoja ammatteja katoaa nopeasti…. Jatka lukemista

Sähkärit pihalla

Ammattiin opiskelu

Ammattiin opiskelu ei ole aina niin totista puuhaa, vaan rennompiakin päiviä sattuu matkan varrelle. Tämä on tositarina sähkö- ja automaatioasentajaopiskelijoiden ryhmästä, joiden oli tarkoitus mennä Kellokoskelle pitämään kalastuskilpailut. Joen tyhjentämisen vuoksi, ei siellä hullukaan kalasta, joten lähdimme opettajamme Taito Pöystin mökille. Reissu alkoi tapaamisella Mäntsälän Shellillä, josta jatkoimme yhtä matkaa Lahteen Suomen moottoripyörämuseoon. Museossa oli… Jatka lukemista