Brasilian kisat pähkinänkuoressa

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kulisseissa

WorldSkills-kilpailut Brasilian São Paulossa ovat ohi ja kotiin on päästy turvallisesti melkein vuorokauden matkanteon jälkeen.

Suomi sai kilpailuista yhden pronssimitalin, mutta puolet joukkueesta ylitti pisterajan, joka vaadittiin Medaillon for ecxellence -mainintaan. Tämä on hieno saavutus. Pettymyksiäkin toki oli ja valitettavasti osa näistä johtui kilpailun tuomaripelistä. On vaikea selittää kaikkensa tehneelle nuorelle aikuiselle, että välttämättä paras suoritus ei voittanutkaan.

Kisajärjestelyt sujuivat sinällään hyvin ja bussikuljetukset toimivat. Tosin ei koskaan voinut tietää, kestääkö matka kisapaikalle 20 minuuttia vai puolitoista tuntia. Toki se oli odotettavissakin, kun kisat järjestetään kaupungissa, jonka metropolialueella asuu yli 20 miljoonaa ihmistä. Se, mikä yllätti, oli turvallisuus. Vaikka etukäteen oli varoitettu rikollisuudesta ja annettu ohjeita, miten toimia, oli vaikea hyväksyä asiaa, ettei voinut turvallisesti liikkua edes kaupungin keskustassa päiväsaikaan. Lähtökohtaisesti tuntui olevan olettamuksena, että ryöstöjä tapahtuu, niin kuin sitten tapahtuikin. Se tuntui olevan hyväksytty tosiasia, mikä tietysti tuntui suomalaisesta kovin kummalliselta.

Kilpailujen yhteyteen oli meille muille järjestetty mielenkiintoinen seminaariohjelma sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Erityisesti jäi mieleen seminaari, jossa yhtenä ohjelmanumerona oli viiden aikaisemman mitalistin paneelikeskustelu. Aiheena oli, mitä hyötyä heille oli ollut kilpailuihin osallistumisesta ja tietenkin myös saavutetusta mitalista. Nämä aikaisemmat kilpailijat tulivat Hollanista, Englannista, Brasiliasta, Singaporesta ja Ranskasta. Yhteisenä viestinä oli, että kaikille kilpailu oli avannut hyviä mahdollisuuksia päästä eteenpäin elämässä. Parhaimmillaan oli Brasilian edustajalle tullut tarjouksia 14 työpaikasta. Selvästi kuitenkin näiltä nuorilta itsessään löytyvät ne ominaisuudet, jotka kantavat heitä eteenpäin. Yksi näistä on ilman muuta yritteliäisyys. Viidestä kolmella oli jo oma yritys ja muutkin suunnittelivat sellaisen perustamista. Kilpailutoimintaan valikoituvat nuoret, joilla on tahtoa menestyä, mutta myös valmiudet tehdä töitä sen eteen ja taustalla tietenkin lahjakkuus omalla alallaan.

Keudasta tositoimissa olivat ekspertit Tiina Räihä floristiikassa (yllä olevassa kuvassa allekirjoittaneen kanssa) ja Seija Ekholm ravintolapalveluissa. Kiitos teille molemmille hienosta Keudan edustamisesta haastavissa olosuhteissa. On todella tärkeää, että meiltä on päteviä ja kielitaitoisia edustajia tuomareina, jotka samalla toimivat suomalaisen kilpailijan tukihenkilöinä. Kaikissa lajeissa näin ei valitettavasti ollut. Ei ole myöskään huono asia viedä suomalaista ammatillista osaamista sekä työmoraalia maailmalle.

Ravintolapalveluiden ekspertti Seija Ekholm.

Ravintolapalveluiden ekspertti Seija Ekholm.

Koulutusviennistäkin keskusteltiin paljon matkan aikana jopa ministeritasolla, kun Opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen johtaja Mika Tammilehto kävi keskusteluja brasilialaisten kollegojensa kanssa. Toivottavasti tästä kuullaan vielä lisää.

Kaiken kaikkiaan matka oli raskas, mutta kuitenkin antoisa ja uusia ajatuksia antava ja jälleen kerran kotiin palattua osaa taas arvostaa paljon enemmän sitä, mitä meillä täällä on.

seijatyossa

Seija työssään kisoissa.

Suomen floristiikan kilpailja Josefiina Kivero kilpailupaikalla.

Suomen floristiikan kilpailja Josefiina Kivero kilpailupaikalla.

São Paulon kaupunkikuvaa.

São Paulon kaupunkikuvaa.

Kahvin kasvatusta.

Kahvin kasvatusta.

Kuvat otti Arto Oinonen.

Riitta Narko

, ,

Kommentoi

  • (will not be published)

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>