Jaana Silvast

Kirjoitukset

Linnan juhlat

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kansainvälinen vaihto, Oppisopimus, Yleinen

Viimeinen työpäivä oli kaikkein raskain. Edustustehtävät vaativat veronsa ja nukkumaan päästiin vasta kello 2.30. Keudan kv-koordinaattori Katriina oli saanut kutsun teknillisen oppilaitoksen 50-vuotisjuhliin, pääsimme mukaan hänen avecina. Juhla alkoi oppilaitoksen esittelyllä, tietenkin ranskaksi. Esittelykierros päättyi työhalliin, jossa jälleen puheita. Yhtäkkiä meille tultiin kesken juhlapuheiden sanomaan, että nyt kaikki kansainväliset vieraat bussiin. Hieman Suomityttöjä hävetti korkokengissä kopistella… Jatka lukemista

Food market ja karjalanpiirakat

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kansainvälinen vaihto

Keskiviikkona meillä oli ohjelmassa Food market Jargeaun kylässä. Luulimme menevämme myymään ruokaa, mutta tilaisuus olikin koulun pr-tapahtuma. Markkinoimme koulua sujuvasti suomeksi ranskalaisille. Hyvin meni päätellen saamastamme julkisuudesta. Paikallislehti haastatteli meitä ja kaikki kylän mummot ottivat meistä valokuvia. Kiitokseksi saimme kivat essut.  Kylä oli todella viehättävä, lähes sadun omainen vanhoine rakennuksineen. Illalla nautimme Loire Festivaalin tunnelmasta,… Jatka lukemista

Salimaistereina Les Terrasses du Bord de Loire

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kansainvälinen vaihto, Oppisopimus, Yleinen

Tämä viikko alkoi salivuoroilla ravintola Les terrasses du Bord de Loiressa. Ravintolan omistaja Valérie Beaudoinin ohjauksessa. Saimme hyvän oppitunnin juustoista, niiden merkitys ranskalaisessa ruokakulttuurissa on erittäin suuri. Juustojen ja juomien makuparien synty avattiin meille. Maakunnissa valmistettavien juustojen kanssa nautitaan alueella valmistettua juomaa viinistä viskiin. Oppina tästä meille, kun opetat viinialueita, pitää samalla opettaa alueen juustot. Opimme myös, että samasta juomasekoituksesta voi… Jatka lukemista

Töitä ja vapaata

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kansainvälinen vaihto, Oppisopimus, Yleinen

Perjantaina meillä oli taas ravintolapäivä, kävelimme töihin auringon lämmöstä nauttien. Chefin ohjauksessa aloitimme misaamaan lounaan alkuruokaa, espanjalaisia munakkaita. Päivän aikana meille näytettiin miten kalaa kylmäsavustetaan  ja miten jälkiruokien eri komponentteja valmistetaan. Perjantaina meihin luotettiin jo niin paljon, että saimme oikeasti tehdä jotain, kuten pestä perunoita, käyttää mandoliinia, paistaa munakkaita ja tehdä omenasta palloja. Työpäivän jälkeen… Jatka lukemista

Päivä opetusravintolassa

Aikuisopiskelu, Ammattiin opiskelu, Kansainvälinen vaihto, Oppisopimus, Yleinen

Päivä alkoi 8.15 opetusravintolassa. Saimme seurata opiskelijoiden ja opettajien työskentelyä, joka oli aika erilaista kuin meillä. Keittiössä sekä salissa oli ensimmäisen ja neljännen vuoden opiskelijoita. Kokkiopiskelijat työskentelivät chef/apulainen-periaatteella. Opiskelijoita keittiössä oli 20 ja kaksi opettajaa. Salissa 13 tarjoilijaa ja kaksi opettajaa. Tänään ravintolassa tarjoiltiin perinteistä ranskalaista ruokaa. Pääruoan lisäke oli hieman erikoinen, suolaliemessä keitetty keräsalaatti! Meidän… Jatka lukemista