Arkistosta

2014

Kemian ala tutuksi Keravalla

Ammattiin opiskelu

Kemian osaston opettaja Päivi Soipio järjesti pe 12.12. seminaarin ”Kemian ala tutuksi”. Kutsuttuina olivat mm. peruskoulujen opinto-ohjaajat ja oman osaston opiskelijat. Ohjelma muodostui Aki Hirvosen, Anni Siltasen ja opiskelijoiden esityksistä. 1. Aki Hirvonen, tiiminvetäjä, osaamisvalmennus, Neste Oil Oyj Aki kertoi vuoro-operaattorin tehtävistä Neste Oililla. Työstä n. 10 % on mekaanista tekemistä ja muu asiantuntijatyötä. Työhön… Jatka lukemista

Joulukakun matka Saaren Joulumaahan

Ammattiin opiskelu, Kulisseissa

”Ihanaa kakkuja, kakkuja, kakkuja” -oli opiskelijoiden ja työssäoppijan vakiolausahdus jo viikkoja ennen Joulumaata… Saimme tehtäväksi tänne Nurmijärven Keudaan valmistaa pehmeitä mausteisia joulukakkuja Joulumaahan Mäntsälään. Aloitimme projektin reseptin tuunaamisella sopivaksi piparkakkureunaiseen paiston kestävään kakkuvuokaan. Joulumaaviikolla 50 sitten urakalla leivoimme 150 maustekakkua normaalin arjen lisäksi. Huh tätä Joulua! Nyt opiskelijat jo huutavat; EI ENÄÄ IKINÄ KAKKUJA, ei… Jatka lukemista

SHAPE: ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyötä eurooppalaisittain

Aikuisopiskelu, Kulisseissa

Keudan aikuisopiston Erasmus+ -ohjelman SHAPE-hanke hyväksyttiin viime kesänä. Hankkeen tavoitteena on aikuiskoulutuksen kehittäminen työstämällä  eri aikuiskoulutukseen liittyviä teemoja viiden eri Euroopan maan näkökulmasta. Työskentelymuotona ovat viikon mittaiset työseminaarit, joista ensimmäinen on nyt meneillään Ljubljanassa Sloveniassa. Työseminaarit ovat mukana oleville keudalaisille täydennyskoulutusta. Seminaareihin valmistaudutaan tekemällä työseminaarin teemasta perusteellinen selvitys Suomen osalta. Ensimmäisen työseminaarin teemana on aikuiskouluttajan… Jatka lukemista

Jouluikkunan kulisseissa: laboratorioväen jouluinen ideahautomo!

Ammattiin opiskelu

  Viime talvena Keudan kemianosastolle pystytettiin ensimmäinen kemia-aiheinen jouluikkuna, ja emmepä arvanneetkaan siitä muodostuvan meille uutta joulutraditiota. Tänä lukuvuonna ajatuksena oli, että voisimme ilostuttaa koko talon väkeä, ja saimme luvan ikkunan pystytykselle koulun aulatilaan opojen ikkunaan. Edelliseltä vuodelta oli valmiiksi joitain ideoita kemia-aiheiseen koristeluun, mutta toki uusiakin kokeiluja uskallettiin tehdä. – Voiskohan pipeteistä tehdä tähden?… Jatka lukemista

Putiikki purkissa

Ammattiin opiskelu

Jouluputiikin ahkeran suunnittelun ja toteutuksen myötä  tulokset olivat onnekkaasti sen mukaiset. Asiakaskuntaa kerääntyi paikalle koulun oman henkilökunnan lisäksi myös ihmisiä koulun ulkopuolelta. Asiakasvyöryn suurin syy oli onnistunut markkinointi. Lehtikirjoitus, flyereiden jakaminen ja sosiaalinen media vaikuttivat selvästi putiikkimme näkyvyyteen. Mitkä olivat ensimmäiset fiilikset putiikin avajaispäivänä? Fiilikset olivat positiivisesti yllättyneet. Asiakkaita saapui paikalle odotettua enemmän ja kaikilla oli joulumieltä. Oli mukava päästä myymään tuotteita… Jatka lukemista